keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Valokuvausharjoittelua


Istuskelin uudella terassilla ja päätin harjoitella valokuvaamista. Oli iltapäivän sininen hetki. Istuin terassilämmittimen vieressä ja siinä tarkeni hyvin istuskella ja manata vaikeaa valokuvausta.


Lyhdyn keskellä oleva pyöreä lätkä peitti kynttilän liekin ja muutaman valokuvan jälkeen tajusin, että pieniin asioihin on hyvä kiinnittää huomiota.


Kamerassa oli muutoin automaattiasetukset, mutta säätelin itse tulevan valon määrää kennolle. Mihin tästä kynttilästä hävisi liekki? Mistä sen tietää, onko valon määrä tässä kuvassa ihan vai vähän pielessä?


Vaihdoin hieman omaa asentoa, niin johan valokuva pimeni. Miksi, ei mitään käsitystä.


Aukkoa mitataan f-luvulla ja mitä pienempi f-luku, sitä enemmän valoa tulee kennolle. Tässä kuvassa on pieni f-luku, mutta pimeetä on. Käsitinkö jotain väärin. Hohhoijaa!


No ei mennyt hyvin torttujen paistokaan. Laitoin vihreän kuulan puolikkaan torttujen päälle ja tortut uuniin. Vihreät kuulat valuivat pitkin peltiä. Tökkäsin uuden kuulan puolikkaan uunista tulleiden torttujen päälle. Mikäs tässä meni pieleen?

Laitoin kameran sivuun, hörppäsin torttukahvit ja aloitin tossujen neulomisen, joka sentään sujui helposti.Tossuista tulee hieman oudon näköisiä, mutta jalassa ne ovat oikein mukavat. Tossut ovat osa joulun hyväntekeväisyysprojektiani ja postaan siitä myöhemmin, kun joulu lähenee.

Ei anneta periksi, vaikka aina ei voi onnistua. Tämmöiset murheet ei mieltä paina. Sitä paitsi tortun ja vihreän kuulan liitto on mainio, vaikka pelliltä kaavittuna.

41 kommenttia:

  1. Kauniitahan nuo kuvat ovat! Tässäpä huomaat Annika, että kauneus on katsojan silmässä! Sitä on itselleen usein liian kriitinen.
    Mukavaa jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan totta, turha olla niin kriittinen. Olisi vain niin kiva oppia valokuvaamaan.

      Poista
  2. Vaikeata on valokuvaus. Itse kuvaan automaatilla, kun en noista säädöistä mitään käsitä. Kävin juuri valokuvauksen peruskurssin, mutta perus-kurssi se ei tosiaankaan ollut. Käsitän peruskurssilla suurinpiirtein sitä että se alkaa sanoilla "tämä on kamera" ja sitä tuo kurssi ei tosiaan tehnyt. Harmittaa sellainen että tuollaiselle alkeiskurssille tulee sellisia jotka jo osaavat kaikki hienoudet. Se on sama kuin jos minä täällä ruotsinkielisellä paikkakunnalla menisin suomenkielen alkeiskurssille.
    Yritetään me kuitenkin oppia edes jotain lisää!
    Muuten nuo vihreät kuulat on luultavasti tehty sellaisesta marmelaadista joka ei uunin lämpöä kestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen myös valokuvauskurssilla. Opettaja on tosi hyvä, mutta en opi muutamalla kerralla edes perusasioita. On se niin vaikeaa.

      Poista
  3. Kauniita kuvia olet saanut otettua:)

    VastaaPoista
  4. Jokanen kuva on hyvä, omalla tavallaan.
    Se on itsestä kiinni mihin on tyytyväinen.
    Itse harrastin valokuvausta 44 vuotta, sitten oli pakko lopettaa kun ei kalusto pysynny käsissä. Nyt otan räpsyjä kännykällä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullakin on niin kivat kuvauskohteet, että siinä jo unohtuu, millä kuvat ovat otettu. Ihania lemmikkejä!

      Poista
  5. Tykkään etenkin ylimmäisestä kuvasta eikä noissa muissakaan mitään vikaa ole :). Kiinnitin ensimmäisenä huomiota siihen, että kynttilä ei ole vääristynyt - itsellä on aina vaikka millä vänkyrällä, jos kuvaan lieriöitä....

    Vihreät kuulat kelpaavat vaikka juomana 😘.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilla! Valokuvaaminen on hieno harrastus ja sen oppiminen vie kauan. Minä en malttaisi odottaa.

      Poista
  6. Miekin luin jostain vinkin vehreistä kuulista torttujen täytteenä. Mut en lukenu sen tarkemmi. Ajattelin vain et kiva idea. Valokuvaaminen on yllättävän vaikeaa, ite kans tuskailen välillä paljonkin sen kanssa. Mut syytän huonoista kuvista huonoa laitetta (puhelin), koska vika ei voi missään tapauksessa olla kuvaajassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli hauska Hillevi, vika ei tietenkään ole valokuvaajassa 😀. Minullakin on varmaan vähän huono kamera 😉

      Poista
  7. Kuvat ovat tunnelmallisia ja kauniita! :) Kameran säädöt ovat minullekin aika lailla hepreaa, kuvaan yleensä automaattiasetuksilla. Joulutorttua ja vihreitä kuulia, ihan uusi yhdistelmä minulle, mutta näyttää herkulliselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkan automaattiasetuksilla ja harjoittelen huvikseni manuaalikuvausta. Kiva, kun piipahdit blogissani.

      Poista
  8. Mukava tunnelma kuvissasi!
    Ihan uusi juttu tuo vihreänkuulan ja tortun liitto. :
    Kivaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreät kuulat ovat minun joulusuosikkini ja tortun kanssakin maistuivat oikein makoisille.

      Poista
  9. Minulta eivät karkkilakot onnistu. Suklaa tuoksuu heti, kun ajattelen joulua.

    VastaaPoista
  10. Hyvä on välillä kokeilla kameran säätöjä, vaikka myöntää täytyy, että olen itse siinä niin laiska ja hidas oppimaan.
    Joulutorttuja, nam! Enpä ole vielä ensimmäistäkään syönyt tai paistanut.
    Hyvää ja kuvauksellista loppuviikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohdullista kuulla, että ei se muillakaan ole niin helppoa. Mukavaa loppuviikkoa myös sinulle!

      Poista
  11. Kauniita kuvia!❤️
    Pitäisi itsekkin opetella paremmaksi kameran kanssa.
    Facessa näin näitä vihreätkuulat joulutorttuja. Pitää varmaan itsekkin kokeilla tehdä noita.
    Vihreätkuulat on lempikarkkejani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea kannattaa kokeilla. Vihreät kuulat maistuvat taas näin ennen joulua ja tietysti muulloinkin 😀

      Poista
  12. Kauniita kuvia olet räpsinyt ja nykytekniikalla voi räpsiä kuvia vaikka miljoonaan ja poistaa pilalle menneet. Kokeilemalla oppii ja kannattaa vaan rohkeasti käyttää kameran säätöjä. Vihreät kuulat syön karkkeina ja tortut luumuhillolla. Ekat tortutkin ovat vielä paistamatta, josko ensi viikolla jo ennättäisi niitä tehdä? Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  13. Näin äkkiseltään sanoisin, että jos säädät vain aukkoa, niin se että aukko on suuri, ei takaa valoisaa kuvaa, ellei yleensä ole tarpeeksi valoa. En tiedä millainen kamerasi on, mutta ainakin tietämissäni järkkäreissä on etsimessä tai lcd-näytössä ns. valoitus harava ja kun kohdistin on keskellä eli kohdassa 0 on valoitus oikea. Vaikea selittää näyttäminen olisi helpompaa, mutta olet kyllä jo oikeilla jäljillä kuvien mukaan. Mutu tuntumalla täälläkin mennään ja kurssien vetäjät ovat yleensä itse kuvaajia, mutta eivät opettajia, joten se opettaminen ei ole se heidän vahvuutensa.
    Hyviä kuvaushetkiä sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Täytyy tutkailla asiaa ja pikku hiljaa opettelen, jos vain malttia riittää.

      Poista
  14. Kauniita tunnelmallisia kuvia. Tyylisi kirjoittaa saa lukijan hyvälle tuulelle. ;)
    Ei mikään mennyt pieleen, kuvat ovat sitä mitä kuvaaja haluaakin niiden olevan. ;)
    Jos tarkentaa valoisaan kohtaan (liekkiin) kamera mittaa onpa paljon valoa ja säätää suljinaikaa nopeammaksi, hämärämpi kuva.
    Jos tarkentaa vähemmän valoisaan kohtaan kamera säätää suljinaikaa pidemmäksi jolloin valoa ehtii tulla enemmän, valoisampi kuva. Jos siis molemmissa tapauksissa aukko on kuvaajan valitsema.
    Oppia ikä kaikki pitää vain rohkeasti kokeilla.
    Kuulatorttuja pitää ehdottomasti kokeilla, vihreät kuulat ovat herkkuani. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aion kokeilla uudestaan kynttiläkuvia. Harjoittelen samalla tuota suljinajan säätöä. Kiitos sinulle näistä vinkeistä.

      Poista
  15. Joo en minäkään tosta mitään ymmärrä paitsi siitä kahvikupposesta, tortusta ja kutomisesta niinkuin meillä sanotaan. Hyvää valokuvaus harjoittelu intoa.

    VastaaPoista
  16. Minusta nuo on kyllä hienoja kaikki:) ja noita vihreäkuulatorttuja on kyllä pakko kokeilla! Ei haittaa tosiaan vaikka joutuisi pelliltä kaapimaan:) Mukavaa päivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreät kuulat olivat kyllä aika hassun näköisiä, kun ne kuplivat ja valuivat pitkin peltiä.

      Poista
  17. Kauniita kuvia otit. Herkuilta nuo tortut näyttävät.

    VastaaPoista
  18. Ihanan tunnelmalliset kuvat ♥ ja tortutkin näyttävät herkulliselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tunnelma olisikin mukava tavoittaa kuvissa, mutta on se vaan niin vaikeaa.

      Poista
  19. Minä en ole lainkaan jaksanut paneutua kuvaamisen hienouksiin! Valon määrää sentään osaan vaihdella ja niitä erilaisia, onko ne nyt suodattimia, joskus johonkin kuviin käyttää. Automatiikka on hyvä olemassa:) Mutta tykkäsin kyllä noista sun kuvistasi, niissä on tunnelmaa, vaikka ne eivät olisi olleet sitä mitä aioit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä helpottaa, ettei se muillakaan ole niin helppoa. Haasteet ovat tehty voitettaviksi.

      Poista
  20. No johan on kauniita ja tunnelmallisia kuvia ♥
    Ihanaa joulun odotusta ♥

    https://jasukuvaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista