keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Siemenkylvöjä


Olin viikonloppuna kasvihuoneessa ulkoiluttamassa hentoja taimia. Minulle tuli siellä mieleen, että olisikohan mitään syytä tällä ompelukoneellani, kun minulta ei oikein ompelu suju.


Minulla pitäisi olla satoja purkkeja, jos alkaisin koulimaan näitä taimia. Tunnustan, että otan laatikosta ryppään taimia ja istutan niitä sopiviin paikkoihin. Näin ei kai saisi oikeaoppisesti tehdä, mutta aika ja tilanahtaus vievät voiton.


Mummonpalsamit ovat hätää kärsimässä, mutta sää ei ole suosinut istuttamista avomaalle. Herneenversot sen sijaan napsin pian salaattiin ja voileiville.


Kääpiösamettikukka on vielä tosi kääpiö, mutta ehtii varmasti kukkaan asti, kun en turhia hötkyile.


Sain ison kasan siemenpusseja, joista oli mennyt päiväys ohi. Muutamat kukat eivät itäneet ollenkaan, joten päätin ottaa varman päälle kesäkurpitsoiden kanssa. Istutin kahteen dyno-laatikkoon ainakin kaksikymmentä siementä, jos niistä joku lähtisi kasvuun. Yksi jo pilkistää mullasta, toivottavasti kaikki siemenet eivät ole yhtä innokkaita.


Tuoksuherneen ja keijunmekon istutin ruukkuihin. Olisiko tuoksuherne pitänyt latvoa? En latvonut, kun ajattelin, että se hidastaa kasvua. No, juuri äsken kerroin, että turha hötkyillä ja nyt jo tuli kiire.


Pavut, krassit ja kosmoskukat odottelevat suoraan avomaalle pääsyä. Esikasvatus olisi näillekin ihan hyvä, mutta kun ei ole tilaa, niin ei mahda mitään.


Tässä on osa kukkasiemenpusseista ja lipstikka näkyy myös kuvassa. Kesämalvikista tuli mieleen, että olin kylvänyt sitä viime kesänä ja ihmettelin täällä blogissani, että mikähän se tuossakin kasvaa. Kukkaiselämän Satu tunnisti heti, että kesämalvikki se siinä kasvaa. Nyt muistan nimen varmasti. Kyllä tämä bloggaaminen on mukavaa ja hyödyllistä!

Tervetuloa mukaan Kruunu Vuokko, Aikku ja Belladonna!

24 kommenttia:

  1. Samoja touhuja on täällä kuin sielläkin. Yöllä oli taas satanut lunta ja nyt on maa paksun lumivaipan peitossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulin just töistä ja satoi rakeita oikein kunnolla, hoh hoijaa!

      Poista
  2. Tosi harmillista tämä kylmyys. 3 astetta oli viimeyönäkin pakkasta...vie siinä sitten ulos kukkia tai muutakaan kasvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime yönä kylmyydestä kärsivät jo orvokit ja ne ovat sentään kasvihuoneessa.

      Poista
  3. Ihailen niitä, jotka jaksavat/viitsivät kasvattaa taimet itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustasta mullasta pilkistävä vihreä on aina yhtä sykähdyttävä näky.

      Poista
  4. Sinullahan on siellä paljon kylvöjä. Hienoa!
    Minä olen huono kasvattamaan siemenistä. Monesti on mennyt pilalle.
    Suoraan avomaalla meinaan muutamia siemeniä laittaa.
    Hyvää illan jatkoa sinulle!💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti on mennyt pilalle minullakin ja silloin kyllä harmittaa. Mikä lie laittaa aina yrittämään uudelleen.

      Poista
  5. Oih miten kivoja istutuksia ja vielä on siemenpusseja odottamassa istutusta :) kaunista satoa odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis sato tuntuu nyt niin kaukaiselta, kun räntää vaan sataa, mutta ei luovuta toivosta.

      Poista
  6. Ihania kylvöjä ja paljon pussukoita vielä laittamatta! Tulee runsas sato ja kukkaloisto jos kaikki onnistuu, toivotaan parasta.
    Osa mun kylvöistä meni pilalle tänä keväänä kun niihin iski vihannespunkki :( Sinne menivät lobeliat, samettiruusut, orvokit ja paljon muuta. Kyllä harmitti mutta hetken päästä laitoin jo taas uusia siemeniä tulemaan, josko paremmalla onnella? :)
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle,
    terkuin uusi lukijasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihannespunkki, voi kaameaa! Onneksi et antanut periksi. Kiitos, kun tulit lukijakseni. Tulenkin piipahtamaan sinun blogiisi.

      Poista
  7. Kasvien kylväminen saattaa vähän lähteä.....:). Nyt kun ei ole pihaa, niin olen saanut vähän toppuuteltua eli laitoin vain yhden pussillisen ruusupapuja, jotka tulevat parvekeamppeleihin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka vuosi yritän hillitä itseäni, mutta nyt sain läjän siemenpusseja, niin lähtihän se taas...

      Poista
  8. Oi mikä ihana ompelukone ☺
    Ja hurjan paljon on Sinulla taimia, nyt vain peukut ylöspäin, että ilmat lämpenee ☺
    Mukavaa torstaita ♫

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukut on pystyssä, nyt on pakko lämmetä. Kiitos, kun tulit lukijakseni. Tulen tutustumaan myös sinun blogiisi.

      Poista
  9. Hyvältä näyttää, paljon iloa saat noista taimista kesän aikana. Ja vielä paljon pusseja laittamatta. Ihana on tuo vanha ompelukone.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on aika monta ompelukonetta. Täytyy postailla niistä joskus tarkemmin.

      Poista
  10. Sulla on ennenpitkää tulossa kaikenlaista kaunista tuolta mullasta:) Mainio onkin tuo ompelukone:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vähän malttamaton. Siemenet saisivat itää vähän nopeammin.

      Poista
  11. Sinä on ollut todella ahkera ja mikä määrä taimia. Itse haluaisin päästä jo pian pihalle istuttaan kukkia ja kasveja, mutta säät ovat niin kylmät, että lämpimämpiä kelejä odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulin juuri räntäsateesta. Eikö tämä lopu koskaan, vaan kyllä se vielä lämpenee 😀.

      Poista
  12. Bloggaaminen on tosiaankin mukavaa ja hyödyllistä! Ei tuolla ompelukoneella ehkä enää ommella voi...

    VastaaPoista