keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Pihakierros mökillä


Mökillä kasvihuoneessa on kaikki hyvin. Pensastomaatit antavat vielä odottaa satoa. Parhaiten on vauhdissa pensastomaatti, jonka päävarsi on melkein poikki (teippasin varren). Se vaurioitui kuljetuksen aikana, kun toin kotoa mökille taimia alkukesästä.


Toin mökille peräkärryllisen kukkia ja hyötykasveja loman ajaksi. Matka sujui kaikilta peräkärryssä ilman tappioita. Mieheni kantoi patiokurkun ruukkua ja minä varsia kuin morsiamen huntua ja niin saimme kurkun kasvihuoneeseen peräkärrystä. Amppelitomaatit pääsivät auton takapenkille. Onneksi kukaan ei nähnyt omituista kuormaa.


Melko korkeaksi kasvanut munakoiso matkusti myös peräkärryssä. Olin varma, että se katkeaa matkalla, mutta eipä sentään.


Köynnöshumalalla on tavoitteet korkealla Tex Willerin nurkalla. Mihin se vielä yltää?


Ajattelin ensin siirtää taustalla näkyvät tikkaat ja kasvihuoneen oven aihion, kun kuvasin mustasilmäsusannaa. Mitä turhia. Tämä on minun mökkielämää. Aina jokin projekti menossa.


Joku oli heittänyt tämän polkupyörän metallijätteisiin, kun pyörä oli irronnut. Mieheni korjasi sen rautalangalla ja niin polkupyörän matka jatkuu mökkipihassa.


Puutarhuri joutuu sietämään tappioita. Neljästä laakakatajasta kaksi on kuivunut. Katson tilannetta ensi kevääseen asti. Siihen asti ne saavat olla paikoillaan. Suodatinkangas heiluu iloisesti tuulessa. Tässäkin on projekti meneillään. Nurmikkoa poistetaan ja jotain tulee tilalle, mitä, en tiedä vielä.


Kivikasan päällä on ollut mukavasti kukintaa. Porsaat asettuivat oikein jonoon kuvattavaksi.


Että minun pitää tämäkin teille näyttää! Poistin mökiltä yhden kitukasvuisen kukkapenkin ja siirsin siitä muutaman kasvin tähän penkkiin. Tässä taas oli muutama kasvi heikossa kunnossa. Ajattelin, että saan uusia kasveja tilalle. Mitä vielä, kaikki ovat hyvässä kasvussa ja nyt penkki on oikea sekamelska. Vuohenputki riemastuttaa myös läsnäolollaan.


Kääpiösamettikukat aloittelevat kukintaa. Kasvatin ne siemenestä asti. Niin tein vime kesänäkin, mutta taimet paleltuivat yöpakkasissa ja loput hukkuivat vesisateeseen. Älkää katsoko penkin ulkopuolelle. Rikkaruohot tanssivat saksanpolkkaa.

Jos katsot tarkkaan kuvan vasenta yläkulmaa, näet ihan pikkuisen yhdestä ihan hassusta projektista, jonka esittelen ensi viikolla.


Tässä penkissä olen aikaisemmin kasvattanut yrttejä huonolla menestyksellä. Luulin, että penkistä on voima pois. Kesäkukkaseos kuitenkin innostui kasvamaan mukavasti. En kyllä ihan ymmärrä, miksi samassa pussissa on niin erikorkuisten kukkien siemeniä.


Kosmoskukat ovat omassa kohopenkissä, vaikka tässä näyttää siltä, että ne eivät erotu ruohosta. Mikäs siellä vasemmalla luikertelee? Se on vesiputki. Mökkimme varustelutaso nousee tänä kesänä huimasti. Olemme kantaneet veden naapurin kaivosta, mutta nyt saamme laittaa letkun kaivoon ja sieltä letku kohti meidän kesäkeittiön nurkkaa. Matka lyhenee oleellisesti ja kohta vettä pumpataan omasta käsipumpusta. Ylellistä.


Kesäkurpitsat ovat ihan hurjassa kasvussa. Pitäisikö lehtiä poistaa? Muutama krassikin sinnittelee joukossa.


Lopuksi lähetän terveisiä Sadulle Kukkaiselämää-blogiin. Voitin Sadun arvonnassa keväällä hyötykasvien siemeniä. Nyt olemme syöneet retiisejä omasta maasta. Kiitos Satu!

Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!

43 kommenttia:

  1. Kaikkea ihanaa sinulla näkyy puutarhassasi. Minun kukkapenkkini kaipaisivat jotain kohennusta ihan jokainen. Pitäisi kaivaa kaikki kasvit ylös, lisätä multaa ja vaikka mitä. Olen ymmärtänyt että tämä olisi hyvä tehdä syksyllä, mutta syksyllä tahtoo puutarhaväsymys olla jo päällä, enkä jaksa innostua moisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, koko penkki pitäisi uudistaa, mutta se ei ole kyllä lempipuuhaani.

      Poista
  2. Paljon on kasvua tapahtunut. Hienoa, että saitte hyötykasveja vietyä mökille ilman pahempia vahinkoja. Projekteja ja rikkoja mahtuu ainakin meidän pihaan, joten on hyvä nähdä niitä muillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan, mutta se kun tietää, niin jo helpottaa.

      Poista
  3. Voi vitsi..onneksi pelastit tuon pyörän! Ihmiset heittävät kaikkea käyttökelpoista pois, jos sen laittaminen kuntoon vaatii vähänkään työtä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäkin oli kyse vain ihan pienestä paikkaustyöstä, joka hoitui rautalangalla. Korjaustyön osaa jokainen.

      Poista
  4. Mökkipihassa on kaikenlaista meneillään. 👍🏽

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään, että on monta hommaa menossa. Kyllä ne kaikki valmistuvat ennen syksyä.

      Poista
  5. Hyötykasvien siirtäminen on ollut iso urakka, etenkin noin hyvin kasvaneiden kasvien! Vuohenputki on ikävä vieras, vaikka jotkut kehuvatkin sen olevan hyvää salaattia (en ole vielä maistanut). Hyvin siellä kaikki näyttää kasvavan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole minäkään kokeillut vuohenputkea. Kukkapenkki on vain hetken valmis ja sitten siinä on taas jotain hommaa. Näin se menee.

      Poista
  6. Teilläkö on kaupunkikasvit jotka lomailevat mökillä, niillä on nyt "onnen päivät"?! Satoa alkaa nyt tulla joka mättäästä, näköjään teilläkin. Laakakatajan ruskettuminen ei ole mukava asia, toivottavasti jostakin löytyy tuoretta kasvustoa, ettei tarvitse juurakoita tunkiolle heittää.

    VastaaPoista
  7. Oi, miten ihanan ja herkullisen näköistä näköistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä kerran; näköistä ;) khih. Sormet taas ovat nopeammat kuin ajatukset :D

      Poista
    2. Eipä tässä sanoja lasketa, olen niin kiitollinen kommenteista.

      Poista
  8. Viihtyisän näköistä. :) Ja eikös mökillä kuulukin olla aina tekemistä, vähintään niitä rikkaruohoja ja kaikenlaisia remppaprojekteja. En ois kyllä kiinnittänyt huomiota kumpiinkaan, ellet olisi vihjaissut. Ihailin vain kypsyvää satoa ja kukkasia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma huomio kiinnittyy aina epäkohtiin. Ei pitäisi olla niin tarkka.

      Poista
  9. Voi miten ihanalta siellä näyttää, niin kaunista ja vehreää! Kiva kun kotikasvitkin pääsivät mukaan tuulettumaan mökille, varmasti nauttivat kasvusta noissa maisemissa:) Siellä onkin vaikka mitä herkkua tulossa..Nam:) Olipas ihana tuo pyörä, onneksi pelastitte sen! Kaunista kesäpäivää ja mukavaa mökkeilyä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde. Minun kasveilla ei ole tylsää, kun vaihtavat välillä maisemaa 😊

      Poista
  10. Olipa kiva päästä pihakierrokselle mukaan!
    Kaikkea ihanaa siellä kasvaa!
    Mukavaa heinäkuista viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kasvukausi parhaimmillaan, ei tarvitse kuin nauttia ja niin, tietysti kitkeä rikkaruohoja.

      Poista
  11. Kiitos kivasta pihakierroksesta! Syötävän suloinen munakoiso😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa munakoiso on jo syöty. Tein kesäkurpitsasta ja munakoisosta lasagnea.

      Poista
  12. Kivannäköistä sinulla siellä ja sama juttu meillä on niin hurjat projektit meneillään mökillä vielä varmaan pari vuotta että kaikenlaista pressua ja kasaa ja työkalua on pitkin ja rikkaruohot tanssii myös meillä . Kun sen ei anna haitata niin hyvin pyyhkii ja kuvia tulee räpsittyä. Sulla on hyvä tuuri kun löysit noin kivan pyörän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Projekteja tulee ja menee, ihan niin kuin rikkaruohoja. Rennosti vaan 😎

      Poista
  13. Onneksi kasvisi selvisivät kunnialla muutosta kesämökille. Viime talvi oli todella paha havukasveille ja meilläkin moni havu sai vioituksia.
    Kiva, että pyörä sai uuden elämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi tekee tuhojaan, mutta onneksi ei mitään suurempaa harmia.

      Poista
  14. Polkupyörä kelpaisi minullekin! Vuohenputki- viimeksi eilen taas nyhdin niitä kukkapenkkeistä. Sitkeä tyyppi. Vaikka ei sen kukka ruma olisi, jos kukkia antaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuohenputki on tosiaan ihan nätti, lehdet myös, mutta pitääkö sen kasvaa niin mahdottomasti 😀

      Poista
  15. Onpa siellä paljon kaikkea kivaa ja hauska kesämuuttokuorma teillä oli 😀Kivan aarteen, tuon pyörän, löysit toisen roskien joukosta.
    Iloisia kesäpäiviä 🍓🐞🦋🌻T Maija myrskyluodolle@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Hyvältä näyttää kasvarissa ja muuallakin mökkipuutarhassasi. Niinhän se taitaa olla - aina on joku projekti pihalla menossa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaisi olla ilman projekteja, niin kiva suunnitella kaikkea.

      Poista
  17. Ompa satoisia kasvustoja!
    Tex Willer näyttää ihanalta paikalta.
    Mitähän sieltä romutaideateljeesta mahtaa tullakaan!

    VastaaPoista
  18. I love your sunroom... it is AMAZING! I have always wanted one of these at my house, I think that they a beautiful addition on a home. Thanks for the share, hope you have a wonderful weekend.
    World of Animals

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nice to hear that my sunroom is lovely. I like it myself very much too. It's so nice to have breakfast in the mornings and just watch around. I hope you have a wonderful weekend too.

      Poista
  19. Onpa kiva kuulla, että muutkin kuskaavat kasvejaan kotoa mökille ja takaisinkin! :) Monta projektia menossa sinulla. Mukavalta näyttää!

    VastaaPoista
  20. Mökkiviljelmäsi näyttävät ihanan vehreiltä ja vihreiltä! On varmasti mahtavaa korjata satoa omasta puutarhasta. Itse viljellyt tomaatit ja kurkut maistuvat niin paljon paremmilta kuin kaupasta ostetut. Aurinkoista heinäkuun jatkoa!

    VastaaPoista
  21. Kosmoskukat ovat kauniin värisiä.
    Kurkut ovat jo melko isoja.
    retiisiä meilläkin on syöty jo pitemmän ajan. Isäntä laittaa aina uutta kylvöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerään kosmoskukista siemeniä seuraavaa vuotta varten. Laitan kosmoskukkia joka vuosi. Ne ovat mun lemppareita.

      Poista