keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Metsäretkellä


Leivonmäen kansallispuistossa on useita kivoja luontopolkuja. Kosken kohina tuntui tällä kertaa mielenkiintoiselta ja valitsin kohteeksi koskikierroksen Rutajoella.


Rutajoki oli  luontopolun alussa melko hurjana, mutta matkan edetessä se alkoi rauhoittua. Vähän niin kuin mielikin rauhoittuu ja lepää metsässä.


Meno meni vallan seesteiseksi ja aika suorastaan pysähtyi. Ihan parasta metsässä, hiljaisuus. Tosin retkimkumppanien kanssa oli hieman vaikea olla hiljaa. Ympäristö suorastaan houkuttaa juttelemaan mukavia.


Ettei menisi vallan vihreäksi, niin jotain väriäkin löytyi. Luontopolku kiersi joen vartta puoleen väliin asti ja loppumatka olikin perinteisempää metsämaisemaa. Reitin pituus oli 3,5 km.


Matkanjohtaja Petu katsoi, että kaikki pääsivät perille laavupaikalle. Petu papparainen oli todella reipas, mutta kotona kuulemma uni maistui.


Laavupaikka oli hämärä, mutta kylläpä makkara ja kahvit kruunasivat mukavan retken. Muistakaa mennä metsään. Se tekee hyvää!

46 kommenttia:

  1. Oi ihanaa, olitte tuolla Leivonmäen kansallispuistossa. Sinne on mieli tehnyt jo pidempään, mutta ei olla vaan saatu aikaiseksi lähteä. Totta se on, että metsässä kuljeskelu hoitaa.
    Hyvää päivänjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansallispuistossa on monta eri reittimahdollisuutta. Suosittelen!

      Poista
  2. Metsä rauhoittaa..vien usein esikoululaisiakin metsään..Kivaa viikkoa💛☀️☀️🍓🍓🍓

    VastaaPoista
  3. Metsä rauhoittaa ja laskee verenpaineet! Hienot koskimaisemat ja lempeä seesteisyys virran jatkuttua. Varmasti nuotiomakkara ja kahvit maistuivat! Oivallinen matkanjohtaja :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vedessä on voimaa, mutta onneksi virtaus vaimeni. Koskenpauhu on nimittäin melkoista meteliä.

      Poista
  4. Kivannäköinen paikka ja retkeily on kyllä niin mukavaa:) Luonnossa kävelyn päälle nuotiomakkara maistuu niin makoisalle! Mukavaa viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
  5. Metsäretket puhtaassa luonnossa on kyllä parasta! Kahvitauko nuotiolla kruunaa onnistuneen retken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkanjohtajakin nautti kahvitauosta, kun sai pienen palan makkaraa.

      Poista
  6. Noin kauniissa ympäristössä lepää niin mieli kuin kroppakin. Metsässä on ylipäätään mukavaa kävellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi hyttysiäkään ei ollut häiriöksi asti, joten oli helpompi nauttia retkestä.

      Poista
  7. Tuo Leivonmäen kansallispuisto on niin kaunista seutua. Mukavat retkeily maastot.Tällä kertaa ei tule lähdettyä sinne patikoimaan. Ehkä seuraavalla mökkeily reissulla sitten.
    Ja totta tuolla kävellessä kyllä mieli lepää! ❤️
    Kiva matkanjohtaja siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petu papparainen on ollut jo kahdesti reissussa ja hyvin sujuu johtohommat.

      Poista
  8. Hieno retkikohde ja minulle myös tuttua seutua kun kaveri asuu siellä päin. Aurinkoista viikonjatkoa. 🌻 -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä aina uskoisi, ettei tarvitse lähteä pohjoiseen asti nähdäkseen kauniita maisemia.

      Poista
  9. Onpa nättiä! Itse en ole koskaan käynyt tuolla, mutta suunnitelmissa olisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi. Eri pituisia ja tasoisia reittejä, kaikille jotakin kivaa 😊

      Poista
  10. Lindas imagens. Feliz semana. Cumprimentos.

    VastaaPoista
  11. Lindas imagens. Feliz semana. Cumprimentos.

    VastaaPoista
  12. Kaikki metsä- ja luontoretken ovat ihania! Ja kyllä, siellä mieli todellakin rauhoittuu ja keskittymiskyky paranee. Sääli vain, että Leivonmäen kansallispuisto on meiltä niin kaukana, ettei ihan päiväretkelle kannata lähteä, mutta onhan noita paikkoja lähempänäkin. Suomessa metsää riittää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi metsää tosiaan riittää ja kauniita paikkoja on yllin kyllin.

      Poista
  13. Metsäretkillä on ihana käydä <3 se on kuin terapiaa arjen keskellä !

    Kesäterveisin Ronja

    VastaaPoista
  14. Metsäterapiaa tarvitsisi jokainen! Siellä tosiaan mieli lepää ja rauhoittuu. Onpa kaunis paikka, vesi tuo metsään ihan oman elementtinsä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vedessä on hurjasti voimaa, myös siksi se on niin ihmeellisen ihana.

      Poista
  15. Yhteen aikaan kävin ystäväni kanssa paljonkin vaeltamassa täällä kotipaikkakunnalla.
    Mutta sitten hän sairastui vakavasti ja vaeltaminen on jäänyt. Harmi.
    Voin noiden sinun kuvien perusteella kuvitella miten kiva reitti, vähän kaikenlaista.
    Aurinkoista loppuviikkoa sinulle Ansu ja kivoja vaellusreittejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että ystäväsi sairastui. Onneksi on jäljellä mukavat muistot yhteisistä retkistä.

      Poista
  16. Suomen luonto on niin upeaa ja varsinkin kesällä kaikki pääsee oikeuksiinsa.

    VastaaPoista
  17. Metsässä samoilu rauhoittaa.
    Retkellä parasta on eväät. ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eväshetkeä oikein odottaa. Eväät tuntuu ansaitulta, kun on urheillut ensin.

      Poista
  18. Ihania kuvia ja kuten Sussi tuossa ylhäällä toteaa, metsäretket on parhaita. Petu näyttää reippaalta, on siinä ollut laumassa paimentamista. Me usein lähdetään metsään kävelemään, kun lämpötilat alkavat käydä liian korkeiksi. Mesän siimeksessä kuitenkin on aina viileämpää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsässä onkin tosi mukava ilmasto myös täällä Suomessa. Ja se metsän tuoksu, ihan parasta.

      Poista
  19. Mahtava koski, kiva ja tunnelmalinen nuotio. Kaunis maisema.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koski ei ole varmaan mikään kovin iso, mutta yllättävän paljon siinä on voimaa.

      Poista
  20. Metsässä jotenkin aina yllättyy sitä rauhaa mikä sielä on. Sit ku sieltä lähtee, niin se hiljalleen unohtuu, eikä seuraavaa kertaa muistakaan tehä pitkiin aikoihin. Nytkin täälä kotosalla tulee ekana mieleen itikat, kun miettii metsää. :)

    VastaaPoista
  21. Hienoja kuvia retkestänne. Tuollainen luonto ja ympäristö saa sielun ja mielen lepäämään.❤️

    VastaaPoista
  22. Metsäretket makkaroineen ja muine eväineen ovat kyllä niin ihania ja mieltä rauhoittavia. Koskimaisemat ja sen kuohut viehättävät vähän samoin kuin meren pauhu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meren pauhu on kyllä mahtavaa. Siinä tuntee olevansa luonnon armoilla.

      Poista