keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Maalaushommissa


Mökillä on taas riittänyt monenmoista maalattavaa. Ikean löytöpisteestä ostetuista avohyllyistä tulee kesäkeittiön kaappeihin rungot. Loma lähenee loppuaan ja kaapit ovat vasta kasattuna.

Vanhoista ikkunanpokista tulee ehkä kaappeihin ovet ja ne ovat vielä käsittelyä vailla. Oikealla oleva hyllykkö vaatii kunnon tuunausta ja maalausta.


Kasvihuoneen ovi on ollut yllättävän monivaiheinen projekti. Tässä oveen tuleva tuuletusikkuna odottelee maalauksen loppusilausta.


Kesämökin maalaus on niin iso projekti, että maalasimme viime kesänä yhden sivun ja tänä kesänä kaksi sivua. Viimeinen jää ensi kesään. Tässä vain osa niistä purkeista, joita on ostettu tänä kesänä.


Talon katolla oleva tuuliviiri saa huoltomaalauksen. Joutsenista oli rapissut maali pois. Minä maalaan siinä kuin miehenikin. Vain korkeat kohteet jäävät hänelle. Joutsenet olivat tuotu pois katolta maalausta varten.


Lopuksi teille kaikille muistutus, että koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu. Kuvassa oleva laattakivi on hieman kohollaan maasta. Kompastuin siihen ja kaaduin vasemmalle lonkalle. Selvisin onneksi mustelmilla ja asfaltti-ihottumalla. Olkaa varovaisia siellä! Minä jatkan maalaamista.

Yksi juttu vielä. Olen tottunut maalatessa pakoilemaan vesisadetta. Tänä kesänä olen mennyt karkuun aurinkoa, kun valitsen maalattavaksi varjoisimman kohdan. Tosi outoa. Aurinko on ihmeellinen ja ihana.

20 kommenttia:

  1. Onneksi ei käynyt tuon pahemmin kaatumisessa. Tosin, eipä mustelmat ja asfaltti-ihottumakaan ilahduta!
    Mukavia maalauspuuhia teille sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asfaltti-ihottuma ei kinttuani kaunista, mutta eipä nuo pienet virheet haittaa tahtia.

      Poista
  2. Onneks ei lonkka murtunnu!!
    Siinä olis ollu katastrofin aineet lähellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katastrofi voi olla yllättävän lähellä. Harvoin sitä tulee ajatelleeksi.

      Poista
  3. Maalaaminen on oikein mukavaa puuhaa; sitä minäkin olen tänä kesänä harrastanut mökillä.
    Olipa onni matkassa, ettei lonkkasi murtunut. Huh, selvisit melkein pelkällä säikähdyksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalaamisessa näkyy tulos niin mukavasti, varsinkin, jos on onnistunut valitsemaan kivat värit.

      Poista
  4. Harmi,kun kaaduit.Mun tytär oli loukannut jalkaansa uintireissulla kivessä, 4 tikkiä ommeltu nyt siihen.Jäädään odottamaan mitä valmistuu sinun kesäkeittiöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi! Kivet ovat liukkaita ja arvaamattomia. Toivottavasti jalka paranee pian.

      Poista
  5. hyvä, ettei käynyt pahemmin. Hyviä maalaushetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalaamista riittää vielä. Taitaa lomakin loppua ennen kuin on valmista.

      Poista
  6. Monenlaista puuhaa sinulla siellä! Kyllä se niin on, että mökillä ei tekeminen lopu ikinä!

    VastaaPoista
  7. Maalaaminen on kivaa puuhaa.
    Hyvä, että selvisit pelkillä pintanaarmuilla.
    Mukavia puuhapäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin seinää maalatessa pensselin pitkään varteen, niin jo kävi seinän maalaaminen joutuisasti.

      Poista
  8. Tänä kesänä maali ainaski kuivuu. :D Maalaushommat on ihan mukavia. Mie jätän yhen maalaushomman syksylle, yksi kokeiltava juttu on mielessä. ;) Ja tosiaan, koskaan ei tiedä, mitä käy, ei itsekkään tullut ajatelleeksi, että tiputukseen joutuu... Mutta onneksi selvisit pienellä kolauksella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea voi tapahtua, koskaan ei voi tietää, mutta yritetään silti säilyttää iloinen mieli.

      Poista
  9. kotona on vaarallisinta. Minä pyllähdin pienen kasvihuoneeni edessä. Olin siihen nostanut betoniporsaan jonka päällä istuen aina lorottelen vettä kasveille. No jotenkin alkoi heittää ja lensin selälle. Selän alle sattui tietenkin kivi. siellä makasin kuin koppakuoriainen mekko korvissa ja kiviselässä.. Oli vielä muutama nokkonen kyljen alla. Nauratti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei käynyt pahasti. Joskus kyllä naurattaa, kun kompuroi. Minäkin vilkuilin heti ympärilleni, etteihän vaan kukaan nähnyt.

      Poista
  10. Niinhän sitä sanotaan, että eniten sattuu tapaturmia tutussa ympäristössä... onneksi selvisit lähes säikähdyksellä! Maalaaminen on varmasti ihan kivaa puuhaa, itselle se ei ole kovin tuttua hommaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isojen seinien maalaaminen on helppoa, mutta alkaa puuduttaa. Pienten tuunauskohteiden maalaaminen on kivempaa, kun näkee, millaista lopputulosta saa aikaan.

      Poista