lauantai 24. helmikuuta 2018

Siemenkaupoilla


Muutamat bloggaajat ovat käyneet vasta siemenostoksilla, kun minulla kukkii jo. No ei sentään. Käynti kukkakaupan kautta lievittää kevään odotuksen tuskaa.


Kodin Terran siemenvalikoima on ihan mahdoton. Kuvassa näkyy vain pieni osa valikoimasta. Tämän rivistön takana oli ihan yhtä paljon siemeniä eikä siinäkään ollut vielä kaikki.

Mitäs luulette, miten selvisin tästä näkymästä. Kahminko hyllyt tyhjiksi?


Pysyin aivan rauhallisena ja tyydyin vain muutamaan ostokseen. Mukaani lähti samettikukkia, ruusupapuja, keijunmekkoa ja jotain muutakin. Voin sitten ostaa toistekin ja jäihän tästä puuttumaan vielä monta perusjuttua.


Voitin Sadun Kukkaiselämää-blogista hyötykasvin siemeniä. Kiitos Sadulle, käyttöön nämä tulevat. Satu oli laittanut minulle vielä extrana mm. myskikurpitsaa. Sille pitää löytää jostain paikka.


Satu laittoi minulle siementen mukana ihanan kortin, jonka teksti on ihan totta. Eikö olekin niin, että helmikuun jälkeen alkaa varhaispelakuu.

39 kommenttia:

  1. Kivoja löytöjä. Nostan kyllä hattua selkärangallesi! Olit tosi maltillinen <3
    Mukavaa viikonloppua Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olin maltillinen, mutta miten jatkossa 😀. Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  2. Hih, aivan taivaalliset siemenvalikoimat Kodin Terrassa ovatkin! Ja tarvikkeet ja kaikki, ihan mieletöntä.
    Täällä meidän omalla maalaispaikkakunnalla oli Hankkija yllättänyt ja tehnyt oikean ”ansan” siemenostajille - laajat siemenhyllystöt ja kahvisoppi nurkassa :) Se oikein houkutti viihtymään ja viipymään :) Annoin kiitosta kauppiaalle ja pyysin ottamaan sisälle isompia turvemultasäkkejä sulamaan ja hän lupasi vielä hankkia myyntiin toivomaani perliittiä. Kyllä niin mieltä lämmitti 😁 Eikä enää tarvitse lähteä naapurikaupunkiin ostoksille.
    Mukavaa, aurinkoista viikonlopun jatkoa ☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän Kodin Terra on uudistunut kokonaan, mutta minä en päässyt siemenosastoa pidemmälle 😀. Mukavaa viikonlopun jatkoa myös sinulle!

      Poista
  3. Voi apua! Ei noista hyllyistä voi mennä ohitse ilman, että jotain tarttuu ostoskärryyn. Kevät tulee, ihanaa! <3

    VastaaPoista
  4. Pelakuu on aivan hulvaton kuukauden nimi, hauska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelakuu on minunkin mielestäni oikein innostava ja hauska nimi.

      Poista
  5. Oi oi, miten ihmeessä selvisit tuolta ollenkaan pois! En vain pystyisi valitsemaan mitä otan. Ihanaa, kun nyt on jo noin kevät käsillä 💗
    Oikein leppoisaa viikonloppua 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tosiaan pystynyt valitsemaan ihan ajatuksella, monta pussia jäi ostamatta.

      Poista
  6. Voin kuvitella, että saa pidätellä itseään siemenhyllyllä.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, siinä olisi äkkiä ostoskori täyttynyt, ellen olisi ollut tarkkana. Aurinkoa myös sinun viikonloppuusi 😊

      Poista
  7. Hih, minulla on vielä kaikki siemenet kaupassa. Viimeksi taas hypistelin, mutta maltoin vielä mieleni :)

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  8. Oooh, millainen valikoima. Pitääkö tässä lähteä ajamaan 50 km:n päässä sijaitsevaan lähimpään Kodin Terraan nähdäkseen tuollaisen näyn. Pari viikkoa sitten kävin Plantagenissa ja petyin heidän siemenvalikoimaansa. Kovin oli suppea.

    VastaaPoista
  9. Kyllä se näin on, kevät jo pörrää mielissä! On niin vaikeaa malttaa odottaa vielä, saisi jo tulla. Tervetuloa vastavierailulle ja mukavaa viikonloppua! <3 :) Terveisin Ulla Annika/Simpukka ja meriheinä. https://simpukkajameriheina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Ulla Annika, kun tulit käymään täällä. Tulen oitis tutustumaan blogiisi.

      Poista
  10. Minulla ei ole pitkäjänteisyyttä kasvattaa taimia siemenistä. Yleensä ostankin valmiita taimia keväämmällä ja iloitsen sitten niiden kasvusta ja kukoistuksesta. Kevät tule jo vauhdilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulka on pitkäjänteisyyttä, mutta vain vähän tilaa kasvattaa siemeniä.

      Poista
  11. Onpas valikoimaa.
    Joitain kukan siemeniä, mitä saa kylvää suoraan maahan on tullut joskus hankittua. Kiva seurailla sitten niiden kasvua.
    Kaunis kukkakimppu!
    Mukavaa viikonlopun jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos jokaista pussia ostaisi yhden, niin montakohan hehtaaria pitäisi olla pihaa 😀. Mukavaa viikonlopun jatkoa myös sinulle!

      Poista
  12. Ei mene kuin hetki kun ollaankin jo keväässä ja siementen kasvattelu täydessä vauhdissa:) Itsekkin pitäisi mennä katsomaan mitä siemeniä sitä ostaisi:) Kaunista talvipäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en päässyt vielä kasvatuspuuhiin, kun multa jäi kauppaan. Kaunista päivää myös sinulle 😊

      Poista
  13. Hyvä valikoima siemeniä. Ei ole enää niin kovin pitkää aikaa kevääseen. Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on pian, ihanaa! Mukavaa sunnuntaita myös sinulle 😊

      Poista
  14. Onnea kivasta voitosta..mä kattelin Tokmannilla kukkien siemeniä..ja ostinkin muutaman pussin. On se vaan ihanaa kun kevät on edessäpäin☀️☀️☀️Mukavaa alkavaa viikkoa💕💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättä on niin mukava odottaa ja lämpöä 😀. Mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  15. Onnittelut voitosta!
    Valtava valikoima ihania siemeniä.
    Eihän niiden ohi malta kävellä pois.

    Kivaa sunnuntaita!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siitä ostamatta ohi päässyt, värit jo sai pääni pyörryksiin.

      Poista
  16. Upean värikylläinen kukkakimppu. Miä en oo oikein puutarhaihmisiä, jotain satunnaista vain. Tuommonen siemenmäärä pistää ihan pään pyörryksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just edelliseen kommenttiin laitoin, että pää meni pyörryksiin.

      Poista
  17. On siinä melkoinen valikoima siemeniä. Miten tuosta tietää, mitä haluaa. :))
    Onnea arpajaisvoitosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä siitä tiennytkään. Ostin tuttuja siemeniä. Minulla olisi mennyt monta tuntia, jos olisin oikein alkanut pohtimaan valintoja.

      Poista
  18. Kyllä oli pakko jättää vähän muillekin 😀. Mukavaa viikkoa myös sinulle!

    VastaaPoista
  19. Minusta olisit tullut tuolla sekopäinen. Onpas siinä siemen poikineen.

    Tällaisessa tilanteessa mulle käy yleensä niin, että kaikki jää ostamatta kun en enää kykene päättämään. Pienemmästä valikoimasta onnistuu paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ostin vain tuttuja juttuja, kun aikaa olisi mennyt muuten niin paljon ja vaikeuksia valita.

      Poista
  20. Upean kimpun olet kotiin tuonut. Ne piristää kummasti ja huh mitkä siemen valikoimat.Aika maltilla ostit kuitenkin. Minä en ole ostanut kuin kolme pussia huötykasvin siemeniä. Kun on noita omiakin perennan siemeniä ja on mulla joku pussi viimevuotisia kesäkukan siemeniä mikä jäi istuttamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siemeniä kertyy helposti liikaa eikä niille kaikille löydy paikkoja, mutta onhan ne niin ihania.

      Poista