lauantai 17. kesäkuuta 2017

Kunnantoimisto osa 1


Meillä on mökillä oma kunnantoimisto. Siellä voi hoitaa kaikenlaisia asioita, mutta eniten ruuhkaa on vapaa-aikaan liittyvissä asioissa.


Kunnantoimiston kyltti löytyi metallilavalta ja nappasin sen oitis matkaani. Rakennus on oikeasti varasto/huussi ja siihen tarkoitukseen sen piti meilläkin tulla. Jotenkin siinä rakennusvaiheessa se muuttui yöpymispaikaksi vieraille. Huusista jätettiin pois ovi ja laitettiin ikkuna tilalle. Varaston ja huussin välille ei tullut myöskään seinää.


Ompelukoneen jalan sain naapuriltani. Se oli muistaakseni kullan värinen. Maalasin jalan valkoiseksi ja pöytälevy on ihan raakalautaa harmaaksi maalattuna.


Kunnantoimiston takana on aurinkoilmakeräin Solarventi. Sen tarkoituksena on raikastaa sisäilmaa ja poistaa sisältä kosteutta. Aurinko lämmittää kennoa, joka tuottaa sähköä. Se saa pyörimään puhaltimen, joka puhaltaa ilmaa sisätiloihin. Aurinkoilmakeräin siis toimii aurinkoisella säällä (myös talvella), sähköä ei tarvita ja puhaltimen voi katkaista kunnantoimiston sisältä. Olen huomannut selkeän eron entiseen. Talven jälkeen kunnantoimisto on kuiva ja raikkaan tuoksuinen. Harmi, ettei aurinkoilmakeräin jaksa lämmittää rakennusta.


Sammakot ovat uupuuneet kantamaan sadevettä. Yhteistyöllä homma sujuu ja tuossa ne ovat seisoneet jo monta vuotta.


Sammakko on ruma eläin, mutta jotenkin hellyttävä. Minulle on kertynyt sammakoita jonkin verran.


Sammakon elämä raparperinlehdellä on huoletonta.


Huoletonta viikonloppua ystävät! Otetaan näistä sammakoiden lepoasennoista mallia.

32 kommenttia:

  1. Kivat sammakkokaverit!
    Hauska tuo kyltti. :)
    Aurinkoa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sammakot ovat aurinkoisia kavereita. Ihanaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  2. Olet kyllä niin kekseliäs! Tuo "kunnantalo" on mainio, samoin lehdellä lepäilevät sammakot. Sinulla on kyllä silmää luoda kauneutta ympärillesi.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe! Kylläpä kommenttisi lämmittää mieltä. Aurinkoista viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  3. Ihanat nuo sammakot lehdellä. Aurinkoista viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sammakoita ei ole koskaan liikaa. Aurinkoista viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  4. Hieno kunnantoimisto :). Hyvä sisäilma on tosi tärkeää ja tuollainen keräin on siihen tarkoitukseen hyvä ratkaisu.

    Alimmainen sammakon asento näyttää suorastaan täydelliseltä näin kesäpäivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä sisäilma ei ole itsestäänselvyys nykyaikana. Lepääminen asennossa tai toisessa on tärkeää.

      Poista
  5. Hauska toimisto! :D Ihana pöydänjalka. Kyllä on veikeät nuo sammakot! Leppoisaa viikonlopun jatkoa. :)

    VastaaPoista
  6. Tuo kyltti on niin upea löytö! Wau!
    Kiva, kun teillä on oma kunnantoimisto!
    Ihanat sammakot!
    Illan jatkoja!😊💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palvelut lähellä on todella hienoa. Mukavaa viikonlopun jatkoa myös sinulle!

      Poista
  7. Tosi sympaattinen kunnantoimisto! Tuolla olisi mukava toimittaa tärkeitä asioita :)
    Ihanaa viikonlopun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnantoimistossa on hyvät palvelut 😀. Ihanaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  8. Upea kunnantoimisto :) Ja tuo aurinkohommeli onkin mielenkiintoinen, täytyy ottaa asiasta enemmän selvää josko meillekin hommaisi sellaisen mökin aittoihin, välillä tuntuu että siellä ilma seisoo...

    Nautitaan viikonlopusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tutustua Solarventiin. Harmi, että se toimii vain auringonpaisteella. Jos se lämmittäisi mökkiä, se olisi ihan huippujuttu, mutta hyvä näinkin.

      Poista
  9. Paljon kivoja yksityiskohtia! Hieno kunnantoimisto teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnantoimisto on tarpeellinen. Parhaillaan heräilen täällä, kun lapsia on iso porukka käymässä ja kaikki yösijat käytössä.

      Poista
  10. Hieno kunnantoimisto ja sen terassi <3 Leppoisaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terassillakin on monet kahvit juotu tai pidetty juomataukoa. Mukavaa sunnuntaita sinullekin!

      Poista
  11. No olipa erittäin hyvä löytö tuo kyltti! Itsekin olisin moisen talteen poiminut tilaisuuden tullen. Mainioita yksityiskohtia muutenkin teillä silmänilona:)

    VastaaPoista
  12. Hauska! Kyllä vaan kunnantoimisto -plakaatti pitää olla :)

    Meillä on kirkkaan vihreitä sammakoita. Niitä löytää yleensä seinää tai ikkunaa vasten. Hassuinta on, että tämän pienikokoisen sammakon "kurnutus" kuulostaa enemmän koiran haukunnalta. Varsin veikeä otus.

    VastaaPoista
  13. Hih..kunnantoimistossa on varmasti ruuhkaa välillä kun on noin kiva😊palvelu varmasti pelaa.Iloa viikkoosi😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruuhkaa on välillä, mutta jonotusumeroa ei tarvita. Iloa myös sinun viikkoosi.

      Poista
  14. Kaunis kunnantoimisto. Kyllä tuolla kelpaa yöpyä.
    Rennosti ottavat sammakot.

    VastaaPoista
  15. Hyvän tuulen postaus ja koko blogi! :DD

    VastaaPoista