lauantai 25. helmikuuta 2017

Kevyttä elämää


Helmikuussa olen viettänyt kevyttä elämää. Vaihdoin vaalean leivän rukiiseen ja jätin pois makeat kahvileivät. Smoothiet ovat maistuneet aamulla tai sauvakävelylenkin jälkeen palautusjuomana.
Mitään varsinaista laihdutuskuuria en ole pitänyt. En usko kohdallani sellaisiin ollenkaan, koska kaikki mikä lähtee, tulee takuuvarmasti takaisin. Joskus vain on hyvä palauttaa ruokavaliota oikeille raiteille.


Tein helmikuussa jotain täysin poikkeuksellista. Olen lankuttanut melkein kuukauden ajan joka ilta. Luin netistä lankuttamisesta ja päätin kokeilla. Laitoin jääkaapin oveen lapun, jossa on merkitty jokaiselle päivälle sekunnit, jotka tulisi lankuttaa. En ole päässyt lähellekään tavoiteaikoja, mutta puolitoista minuuttia jaksan lankuttaa ja olen siihen tosi tyytyväinen.


Kukaan muu ei huomaa, mutta minä itse huomaan, että vyötärönseutu on kiinteämpi. Sekin tuntuu mukavalta. Lankutus ei ole mitään välineurheilua. Kotoisasti villasukat jalassa voi lankuttaa Emmerdalen katselun ohessa. Sopii minulle!


Mutta mitä tapahtuu nyt lankutukselle ja kevyelle ruokavaliolle, kun lähden mieheni kanssa huomenna kahdeksi viikoksi Kanarian Fuerteventuraan? Olemme olleet elokuussa naimisissa 30 vuotta ja kyllähän sitä täytyy juhlia.
Tarkoitukseni on postailla kuulumisia matkan varrelta. Jos ette kuule minusta mitään, yhteydet eivät ehkä toimi riittävästi. Onhan sekin tietysti mahdollista, että aika ei riitä postailuun. Pitkät hiekkarannat ja aurinko saattavat sekoittaa kesäihmisen pään ja aika kuluu muihin mieltä virkistäviin asioihin.

15 kommenttia:

  1. Ihanaa lomamatkaa ja paljon onnea ja rakkautta teille tuleviin vuosiin <3 30v naimisissa on ehdottomasti juhlan paikka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤. Hyvillä mielin ja onnellisina lähdetään matkaan.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Matkalaukkua vielä pakkailen ja mietin, että mitä kaikkea tarvitsen mukaan.

      Poista
  3. Onnea ja hyvää lomaa! Matkan tarpeessa tässä olisin itsekin, mutta se siirtyy pakosti syksylle.

    VastaaPoista
  4. Onnea ja mukavaa lomaa teille.
    Toi lankutus voisi olla mullekin hyvä. Pitääpä kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lankutusta, kun hoituu ihan kotona ja kestää niin vähän aikaa.

      Poista
  5. Paljon onnea ja ihanaa lomaa!!! <3

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Onnea ja kivaa lomaa. Mulla meni herkuton helmikuu ihan poskelleen...nyt tarvii jättää pois karkit, leivokset ym. On niin pöhöttynyt olo. Pitäisi varmaan tehä oikein postaus aiheesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tiedän tunteen, kun kaikki vaatteet kiristää ja vatsa on aina täynnä.

      Poista