keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Makupaloja joulusta

Vietin jouluaaton Lahdessa mieheni, äitini ja veljen perheen kanssa. Aattoaamu alkoi äidin luona riisipuurolla ja sekahedelmäkiisselillä.
Ehdimme juoda vielä rusinapullakahvit ennen haudalle lähtöä. Äidin adventtikynttelikkö on ikivanha. Muistan vieläkin lapsuudesta, miten ihana oli sytyttää ensimmäinen kynttilä. Siitä alkoi joulun odotus.
Veljen luona oli pöytä koreana. Neljää laatikkoa, kinkkua, rosollia, kaloja ja vaikka mitä. Aatto oli tunnelmallinen ja iloinen perhejuhla, vaikka omat lapseni viettivätkin joulun muualla.
Joulupäivänä minäkin pääsin ruoanlaittoon. Oli mukava syödä kiireettömästi oman perheen kanssa kotona. Kutsuin mukaan myös mieheni siskon.
Jälkiruoaksi tein suklaavanukasta rocky roadien kanssa. Niissä oli valkosuklaata, pähkinöitä, kuivattuja karpaloita ja pipareita. Ohje oli muistaakseni Pirkasta.
Tapaninpäivänä otin rennosti. Kävin sauvakävelemässä tunnin lenkin, mutta muuten makoilin sohvalla. Nautin kaikista kauniista ympärilläni, joulukukista ja joulukoristeista. Etsin kivoja virkkausohjeita ja käsi kävi konvehtirasiassa ihan turhankin usein. En jaksanut ottaa paineita siitäkään. Kiireettömyys ja rentous voisivat olla päivän teema huomattavasti useammin ja muulloinkin kuin jouluna. Siinä ajatusta ensi vuodelle.

12 kommenttia:

  1. Ihania makupaloja. Hyvää loppuvuotta:)

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia teidän joulusta!
    Herkkua monenlaista!
    Niin se meni joulu nopsaa. Kohta on jo uusi vuosi!
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  3. No niinhän se joulu taas meni, yhtä nopeasti, niin kuin aina. Mukavaa keskiviikkoa myös sinulle!

    VastaaPoista
  4. Kuulosti että sinulla on ollut oikein ihana joulu.

    VastaaPoista
  5. Juuri niin jouluista kuin pitääkin. ;)

    VastaaPoista
  6. Voi miten ihania tunnelmapaloja teidän joulusta!
    Ja herkkuja!

    Oikein onnellista ja kaunista uutta vuotta sinulle!

    p.s. Haaste vielä työn alla, mutta kyllä se sieltä tulee! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle oikein ihanaa uutta vuotta! Haasteella ei ole kiirettä, koko vuosi aikaa 😀.

      Poista