perjantai 26. elokuuta 2016

Syyssatoa

Olipa mukava mennä viime viikonloppuna mökille parin viikon tauon jälkeen. Ruusupapu oli näin kauniissa kukassa, mutta ehtivätkö ne pavuiksi asti, riippuu säästä. Pidän tuosta väristä, vaikka se on vähän haalea, jotenkin herkkä ja hempeä kuitenkin.
Näin kauniisti ruusupapu on kietoutunut kaariporttiin, mutta mutta...
Rohkenen esitellä koko "komeuden." Jostain syystä köynnös on jäänyt hieman toispuoleiseksi. Vasemmanpuoleinen ruusupapu on kitukasvuinen ja vaaleanvihreä. Olisikohan kasvualusta jäänyt heikommalle lannoitukselle?
Istutin 12 puikulaperunaa kasvimaan päähän, joten en odottanut niistä suuren suurta satoa. Oli se silti mukava kaivaa muutama pottu ja keittää ne grillipihvin kaveriksi.
Pensaspavut ovat helppoja kasvatettavia mökilläkin. Ne eivät vaadi paljon hoitoa. Toivottavasti pavut ehtivät kasvaa kunnolla ennen kuin syksy yllättää kylmyydellä.
Yksinäinen kosmoskukka oli eksynyt papujen joukkoon. Sitkeä siemen viime vuodelta on sinnitellyt talven yli.
Ihmettelen joka vuosi samaa asiaa. Miksi en saa kesäkurpitsoista kunnon satoa? Pölyttäjien määrä ei toki ole mökillä ihan parhaimmillaan, mutta onnistuisinpa edes joskus. Toisaalta ihmettelen omaa sitkeyttäni. Olisihan niitä muitakin kasveja, joita voisin kasvattaa. Tätä ainokaista (ehkä myös viimeistä) kesäkurpitsaa syötiin hartaudella.
Aivan ihastuttavan ihanat kantarellit ovat olleet metsäretkieni ilonaihe. Mökkiseutu on suoperäistä mäntymaisemaa, jossa kantarellit eivät oikein viihdy. Tässä se taas nähdään! Jokaisella asialla on kääntöpuolensa. Vettä on satanut enemmän kuin tarpeeksi. Jopa kuiviin mäntymetsiin on tullut kantarelleja, ei paljon, mutta jokaisesta sienestä olen muistanut olla kiitollinen.
Vielä, kun joku keksisi, mitä positiivista voisi olla mökkimaisemissa hyvin viihtyvissä hirvikärpäsissä? Sitä ei moni tiedä, varsinkaan hirvi.

6 kommenttia:

  1. Ihana sato kaikenlaista herkkua!��
    Komea kesäkurpitsa!
    Ja nuo kanttarellit, nam!
    Hyvää viikonlopun jatkoa sinne!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satoa omasta maasta, kiva tunne. Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  2. Hyvä saalis...kanttarellit on hyviä. Hyvännäköinen kesäkurpitsa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Tänään saatiin lisää kanttarelleja ja huomenna teen niistä sienikeittoa. Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
  4. Hei, ensivisiitillä täällä ihanassa blogissa. Syksy on kyllä ihanaa aikaa kun luonto antaa antimiaan. MUkavaa alkavaa viikkoa, tulen taas käymään :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos sinulle! Tosi kiva, että löysit blogini. Tulen kurkkaamaan myös sinun blogiasi.
    Mukavaa viikkoa myös sinulle!

    VastaaPoista