keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Vuodenajat


Sain Rosanpunaista kultaa blogin Marliskalta kivan neljä kuvaa vuodesta haasteen. Postaukseen voi laittaa neljä kuvaa, jotka ovat otettu eri vuodenaikoina. Mukana voi olla uusia ja vanhoja sekä jo julkaistuja kuvia. 

Kevät

Tässä on kuva takapihaltani viime keväänä. No ei sentään ! Nyt meni toiveunen puolelle. Kuva on Helsingin messukeskuksen Kevätmessuilta. Messut ovat taas huhtikuun alussa, ihanaa. Maltti on valttia, ensin nautin joulusta.
Kesä

Lettukestit ovat niitä mukavimpia kesäpuuhia. Kesämökin keittiön pöydän ääressä on tullut istuttua useammat lettukestit ja monet muut kattaukset. Mökille on aina ikävä.

Syksy
Otin tämän kuvan mökiltä alkusyksystä, että voin katsella tai oikeastaan ajatella kotona tästä avautuvaa näkymää. Kuva on sängystäni ja näkymä on se, jota ensin katson aamulla. Katselen päivän säätä, tuulessa huojuvia koivuja ja terassin kaiteella keikkuvia pikkulintuja. Minulle niin tärkeä näkymä, että se auttaa minua jaksamaan talven yli.
No eihän se ole hassumpi näkymä sängyn toisella puolellakaan. Siinä se ukkokulta tuhisee. Mokoma yrittää tietysti aina nukkua mahdollisimman pitkään, etten vain hätyyttäisi johonkin päivän askareisiin.

Talvi
Talvesta on vaikea keksiä kivoja kuvia. Se lienee jo kaikille selvää, että en ole talvi-ihmisiä. Lumikenkäily on kyllä mukavaa puuhaa. Lumikengillä voi helposti kulkea lumisessa metsässä. Viime talvi oli niin vähäluminen, että pääsin metsään vain muutaman kerran. Vaan eipä se nyt niin kauheasti haitannut tälläista kesämielistä sohvaperunaa.

Laitan haasteen eteenpäin 

Mantelilaakson Susannalle
Talossano23 Sadulle ja
Metsäntytölle

Voitte vastata haasteeseen, jos joulukiireiltä ehditte.

22 kommenttia:

  1. Tykkäsin eritoten tuosta syksykuvasta ja varmaankin senkin vuoksi, mitä olit sen selitykseksi kirjoittanut. Oli kiva kuvitella se aamuinen tunnelma. Mitä haasteeseen tulee, niin mulla on pari haastetta odottamassa, joihin vastaukset ovat nyt sentään työn alla... mutta tämä sinun haasteesi vaikuttaa sellaiselta, että siihen on aika helppo päästä käsiksi:) Katsotaan, mitä ja milloin saan aikaiseksi ja Kiitos haasteesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu eipä kiirettä, vastaat, jos sopiva hetki tulee. Mukavaa keskiviikkoa sinulle!

      Poista
  2. Sattuipa sopivasti: laitoin äsken samisen päivityksen omaan blogiini. Oli kiva käydä katsomassa kuvasi! Leppeää keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia.Mukavaa keskiviikko päivää:)

    VastaaPoista
  4. Ihana kesäpaikka teillä, ei ihme jos puolet kuvista on sieltä.
    Mukavaa keskiviikko päivää sinne.

    VastaaPoista
  5. Hienot kuvat!
    Nuo tulppaanit on niin ihanat!
    Olisipa takapihalla tuommoinen kukkameri!😀
    Mukavaa keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä aika upea takapiha, mutta minulla ei ole yhtään tulppaania.

      Poista
  6. Hih! Kiitos haasteesta, Ansu!
    Olenkin tämän nähnyt monessa blogissa ja otan sen ilolla vastaan nyt sinulta!
    Saas nähdä minkälaiset vaihtelut meidän vuodenajoista saadaan aikaiseksi...

    VastaaPoista
  7. Oi miten kiva haaste <3 kaunis tulppaanimeri ensimmäisessä kuvassa :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos haasteesta. Täytyy ottaa vastaan, mutta taitaa mennä joulun jälkeiseen lomaan.
    Minäkään en ole talvi-ihminen..tänään taas manasin tuota lunta ja pakkasta ja loukkasin tahtomattani työkaveria, kun hän kysyi kuinka paljon olen jo hiihtänyt? Olen siis uudessa työpaikassa ja hän kuvitteli jotenkin minun rakastavan hiihtoa ( koska hän itse nin rakastaa) Purskahdin nauruun ja Sanoin hävittäneeni sukset jo 80-luvun lopulla kun muutin pois kotoa, enkä ole sen jälkeen hiihtänyt...on niin hölmöä hommaa!!! (Isäni oli kilpahiihtoveteraani, joten teini-ikään mennessä olin hiihtänyt yli ihmisen hiihtokiintiön.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, eipä kiirettä. Ymmärrän tuskasi. Milloin olen hiihtänyt viimeksi, en todellakaan muista.

      Poista
  9. Tämä oli kiva vastaus ja kuvat kiitos Ansu!

    VastaaPoista
  10. Mäkin oon tehnyt tän haasteen. Ihan kiva oli tehdä.
    Olispa ollut noin paljon tulppaaneja.
    Kyllä muuten täällä rupes tekemään lättyjä mieli.

    VastaaPoista
  11. Kivat kuvat. Paljon on tulppaaneja!

    VastaaPoista